Kuuletteko sen pitkän hiljaisuuden? Oletteko kuulleet siitä?
Kerron jotain, en tiedä mitä, mutta ainakin se on ääntä.
Elämä on sarja liikkeitä, jotka vievät asennosta toiseen.
Jos pysyy pitkään yhdessä asennossa puutuu. Puutuminen ei johdu verenkierron vähenemisestä,
vaan paineesta tuntoa johtavalla hermolla, johon tulee häiriötä. Puutuminen ei
siis ole oire paikallaanolosta, vaan vääränlaisesta rasituksesta, joka on
aiheutunut huolimattomuudesta oman asennon valinnassa. Huolimattomuus taas
seuraa siitä, ettei ihminen melkein koskaan valitse asentoaan.
Ihminen alkaa katumaan yksin pimeässä, koska on valinnut
väärän ajan ajatella. Ihminen voi alkaa katumaan myös valoisassa, jos on
katsellut samaa näkymää riittävän pitkään; verkkokalvo ei vie aivoihin uusia
ärsykkeitä, joten tunnistetut kuviot voisivat yhtä hyvin olla kuvia pimeästä
huoneesta. Jos käännät katseesi taivaalle saatat nähdä jotain uutta, ja hermosi
ei ole enää kireä. Sinä puudut siihen asentoon elämässäsi, mutta pimeässä et
näe mihin muuhun asentoon voisit kääntyä. Joten voit vain miettiä niitä
asentoja, jotka ehdit näkemään ennen pimeää, mutta joita et valinnut.
Tämä ääni vei jo kauemmas hiljaisuudesta. Siellä
hiljaisuudessa mietin elämää, kuten sinäkin mietit, ja kuten jokainen tällaiset
aivot, jotka kertovat elämäntarinaa, omaavat olennot, miettivät. Vaikka koitan
asettua ulkopuolelle omasta tarinastani ja puhua meistä lajimme edustajina,
niin silti haluan tehdä eron kolmenkympin hiljaisuuden ja teini-iän
hiljaisuuden välille. Esimerkki elävästä elämästä. Tällä tavoin:
Kun olin nuori tuntui kuin hiljaisuus edeltäisi tulevaa
myrskyä. Ei mitenkään toiveikkaana, enemmänkin kuin olisin kahlannut kaulaani
myöten veteen tuulisena päivänä ja jäänyt odottamaan. Ehkä hukkuisin myöhemmin,
mutta vaikka en niin ainakin olin jo ottanut askeleita. Nyt olen huomannut,
että vaikka uisin matkaa vähän aikaa, niin se ei määrällisesti eroa lapsen
leikistä rantavedessä. Et koskaan ole liian kaukana rannasta, katsot vain eri
suuntaan. Voit toisinaan tehdä vaikka kuperkeikkoja, sillä ei ole väliä.
Lopulta jäsenesi väsyvät ja joudut laittamaan jalat pohjaan ja olemaan
paikallaan. Ehkä jotkut kelluvat, en tiedä. Tämä metafora on vähän kehno.
Voit olla paikallaan jos juot (ei järvivettä, alkoholia
tietenkin). Tai viihdytät itseäsi muilla tavoin. Muutat
ärsykkeitäsi ilman että muutat elämääsi. Jos et kykene suureen immersioon
erilaiset eskapistiset viihteen muodot voivat jopa pahentaa hiljaisuuden ääntä,
koska se että istut paikallaan katsomassa tallenteita korostaa
paikallaanoloasi. Entä jos lähdet liikkeelle?
Jos lasket elämän kiihdytyskaistan ramppia riittävän kovaa
voit päästä samaan vauhtiin jonkun kanssa, jolla menee kovaa. Ainakin sillä
hetkellä hänellä menee. Kuulet minne hän on matkalla, siitä paikasta, jossa hän lopulta
pysähtyy, ja seuraavan kerran kun makaat yksin pimeässä mietit sitä paikkaa,
mihin hän oli menossa, ja kuinka ikävää sinulla on.
Vaikka olisit seurannut häntä perille asti.
